Kellonaikamuutos Hyvän Tahdon ruokajakeluun Tervakoskella
Jatkossa ruokajakelu on Tervakoskella puoli tuntia aikaisemmin eli klo 10.30
Ruokajakelu järjestetään Turengissa keskiviikkoisin klo 10.30 Turengin seurakuntakeskuksen yläpihalla ja Tervakoskella torstaisin klo 10.30 seurakuntakeskuksen pihalla.
Kaikki paikalla klo 10.30 olevat saavat samanarvoisen valmiin kassin jonotusjärjestyksestä riippumatta. Ruokajako jatkuu ulkona, mutta paikalle ei tarvitse tulla kuin hetkeksi.
Ruoka-apu on tarkoitettu vähävaraisille. Jakelun mahdollistavat Janakkalan seurakunnan vapaaehtoiset.
Erityisruokavaliokasseissa voidaan huomioida gluteenittomuus ja kasvisruokavalio. Tällaisesta kassista pitää olla yhteydessä diakoniatyöntekijään etukäteen. Erityisruokavaliokasseja tehdään, mikäli kyseisiä tuotteita saadaan.
Lisätietoja ruokajaosta antaa diakoniatyöntekijä Virpi Juppala puh. 044 7656 953.
3.6.2022 09.56