Hautausmaalla niittykokeilu
Tänä vuonna on kokeiltu ensimmäistä kertaa hautausmaan sivualueilla niityttämistä. Sivualueiden kasvillisuuden annetaan kasvaa vapaasti ja alueelle on kylvetty runsaasti niittykukkien siemeniä. Alueiden annetaan kehittyä rauhassa vuosien saatossa. Monin paikoin alueella nousee jo erilaisia kukkivia niittykukkia ja kauniita heiniä.
Niityttäminen on yksi keino palauttaa osa rakennetusta ympäristöstä takaisin luonnontilaan ja kantaa oma osansa luonnon monimuotoisuuden säilymisen turvaamiseksi. Niityttämisen myötä alueen lajisto monipuolistuu, jolloin se houkuttelee paikalle pölyttäviä pörriäisiä. Lisäksi tutkimusten mukaan niitty sitoo nurmikkoa enemmän hiiltä itseensä, jonka myötä ilmanlaatu paranee ja hulevesien aiheuttamat ongelmat vähenevät.
24.8.2023 10.09