Poukapirttiä ylläpidetään myös vapaaehtoisvoimin
Poukapirttiä, seurakunnan kesämajaa Alasjärven rannalla on viime aikoina ylläpidetty aktiivisten vapaaehtoisten avustuksella. Työtä on tehty erityisesti kesämajan ja saunan piha-alueella.
Viime syksynä seurakunta kaatoi alueelta useita puita. Sen jälkeen vapaaehtoiset Juha Lamberg ja Hannu Rantala tarttuivat toimeen ja yhdessä ja erikseen hoitivat puiden pätkimisen ja pienentämisen sekä oksien ym. poissiivouksen.
– Nyt siellä on puita poltettavaksi, Hannu Rantala kertoo.
Hannu ja Juha ovat myös hoitaneet soran levittämistä pihan kulkuväylille.
– Seurakunta on myös kunnostanut tietä puomilta pihalle, joten nyt pääsee hyvin perille ja auton saa käännettyä pihassa, jos on esimerkiksi tarvetta kuljettaa vanhempaa väkeä perille saakka, Hannu pohtii.
Keväällä Poukapirtillä talkoilivat myös Elina ja Eero Autio, Pirkko Makkonen, Juhani Pohjus, Riitta Rantala ja Marianne Tapaninen. Tuolloin raivattiin vesakoita, haravointiin ja vietiin kasvijätteitä pois sekä tehtiin lisää soran levitystä pihalle.
Nuotiopaikalle rakennettiin myös uusi alttaripöytä, jonka on suunnitellut Isto Pihkala ja saunamökin tupaa on sisustettu paremmin pukuhuonekäyttöön sopivaksi.
Vapaaehtoistyö Poukapirtillä on vapaaehtoisille varsin mieleistä tekemistä.
– Minulla on ajatus siitä, että kun olen itse paljon saanut, kuuluu kristityn elämään jakaa myös toisille. Minulla on nyt mahdollisuus tähän ja sen mukaan elän, Juha Lamberg kertoo. Juha on mukana myös Tervakosken ruokajaon vapaaehtoisissa.
– Hyvä porukka innostaa ja on mukava osallistua, kun olen saanut terveenä olla eläkkeellä jo 10 vuotta. Siinä saa itsekin, kun tekee toisille, ja lisäksi saa uusia tuttuja ja ystäviä, Hannu Rantala jatkaa. Hannu on ollut yksi Tervakosken miesten raamattupiirin vetäjistä jo seitsemän vuotta.
Seurakunta etsii koko ajan uusi vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin. Myös Poukapirtin kesäkeskiviikkoiset saunaillat järjestetään vapaaehtoisten toimesta. Seurakunnasta tilaisuuteen tulee hartaushetken pitäjä, vapaaehtoiset huolehtivat käytännön järjestelyt.
Poukapirtin saunailta on tervakoskelaisille tärkeä kesäinen kokoontuminen, johon tullaan niin autoilla kuin polkupyörällä, jopa veneelläkin. Poukapirtille on luontevaa kokoontua kesällä, kun seurakuntakeskuksessa ei ole juurikaan toimintaa.
– Poukapirtti lisää yhteisöllisyyttä. Sauna, makkara ja hartaus on todella kiva kombo. Saunailloissa on myös paljon vapaata keskustelua, mikä on tosi kiva asia, Juha kertoo.
Poukapirtin maksuttomat saunaillat 16.8. saakka kesäkeskiviikkoisin klo 16-20. Hartaus klo 18. Ruhantie 205, Tervakoski.
Kuva: Timo Martola
28.6.2023 10.11