Uutislistaukseen

Janakkalan Barokki soi jälleen heinäkuussa

22.6.2021 11.43

Janakkalan Barokki järjestetään tänä vuonna 3.-4.7. Viime kesänä pandemiatilanteen takia peruuntunut ohjelma toteutuu pienin muutoksin tänä vuonna.

”Pitkän tauon jälkeen pääsemme jälleen soittamaan Helsingin barokkiorkesterin kanssa elävän yleisön edessä. Olen iloinen, että voimme tehdä sen juuri Janakkalassa, jonka festivaalista on tullut orkesterillemme kesän kohokohta”, sanoo Janakkalan Barokin ja Helsingin barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen.

Lauantain urkukonsertissa klo 18 kuullaan mm. J. S. Bachin ja Couperinin musiikkia. Pariisin maineikkaan Saint-Louis-en-l’Île-kirkon tähtiurkuri Benjamin Alard tuo Janakkalaan ranskalaispainotteisen ohjelman. Pyhän Laurin kirkon ainutlaatuisilla uruilla Bachin ja aikalaisten teosten kaikki värisävyt soivat kesäillassa täydessä loistossaan.

Lauantai-ilta jatkuu klo 20 Keltaisen talon Kansanmusiikkia ja iltapalaa -tilaisuudessa. Äänimaisena, visuaalinen maisema, mielenmaisema – nämä kaikki kietoutuvat toisiinsa Eva Alkulan suunnittelemassa kiehtovassa ohjelmassa, jossa kuullaan suomalaisia ja japanilaisia kansansävelmiä, improvisaatiota sekä erilaisista maisemista inspiroituneita sävellyksiä. Sään salliessa konsertti järjestetään ulkona, mutta säävarauksen vuoksi ennakkolippuja on rajoitettu määrä.

Sunnuntaina Lasten barokki Laurinmäen tunnelmallisella torpparimuseolla tutustuttaa vanhan musiikin maailmaan iloisen kepeällä otteella. Säilättäret -ryhmä esittää Keltaisen talon pihalla klo 12 ja 14 Härkätien Leikareiden säestämänä otteita sirkusta, teatteria, liikettä ja musiikkia yhdistävästä teoksesta Pyhän Päärynän Legenda. Minna Hokka esittelee paimensoittimia torpparimuseon pihalla klo 11 ja 13. Lasten barokki on maksuton tapahtuma.

Festivaalin päätöskonsertissa Pyhän Laurin kirkossa klo 18 J. S. Bachin virtuoosiset cembalokonsertot ja teokset soolouruille asettuvat rinnan säveltäjän pohjoissaksalaisten edeltäjiensä kanssa. Reinckenin sanoin: edeltäjien stylus phantasticus -tyyli “elää Bachissa”. Cembaloa soittaa ja Helsingin Barokkiorkesteria johtaa Aapo Häkkinen.

Tapahtuman järjestämisessä yleisön ja esiintyjien turvallisuus on etusijalla: järjestelyissä otetaan tarkasti huomioon viranomaisten antamat määräykset. Festivaaliorganisaatio seuraa tiiviisti koronatilanteen kehittymistä ja sopeuttaa järjestelyt vallitsevan tilanteen mukaan. Lippuja voi ostaa etukäteen Ticketmasterista ja paikanpäällä tuntia ennen ovelta.

Janakkalan Barokin tuottaa Helsingin Barokkiorkesteri yhteistyössä Janakkalan kunnan ja Janakkalan seurakunnan kanssa.

www.janakkalanbarokki.fi

www.hebo.fi