Uutislistaukseen

Jouluinen ateria katettuna buffetpöytään.

200 ruokakassia ja 250 jouluateriaa Janakkalan vähävaraisille

17.12.2020 12.41

Adventin aika on Janakkalan seurakunnan diakoniatyölle aina erityisen kiireistä. Paikkakunnan vähävaraisia autetaan monin eri tavoin lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Janakkalassa on jo pitkä perinne siitä, että Lions Club Janakkala/Turenki organisoi K-Supermarket Turengissa ruokakeräyksen. Tänä vuonna keräys järjestettiin myös Tervakoskella K-Market Tervapadassa Lions Club Janakkala/Idat -aktiivien toimesta. Huoneenlämmössä pitkään säilyviä elintarvikkeita lahjoitettiin Turengissa 32 ja Tervakoskella 17 banaanilaatikollista. Näistä saatiin ruokakassit yhteensä lähes 200 diakoniatyön asiakkaalle. Tämän vuoden uutuus on myös ollut Turengin R-Kioskien suklaakeräys, jonka myötä saatiin noin 200 suklaalevyä.

Kauppojen keräyksien lisäksi Delfort Groupin Tervakosken paperitehdas on lahjoittanut 90 pakettia leivinpaperia ja 100 rasiaa muffinssivuokia ja tehtaan henkilökunta pitkään huoneen lämmössä säilyviä elintarvikkeita.

Myöskään lapsien joululahjoja ei ole unohdettu. Tervakosken S-Marketissa ja Turengin kirjastolla oli Joululahja lapselle -keräykset, joissa joulukuusesta haetaan tieto lahjan saajasta ja lahja tuodaan kuusen alle. Myös nämä lahjoitukset diakoniatyö toimittaa paikallisille lapsiperheille ennen joulua.

Janakkalassa järjestettiin ensimmäistä kertaa diakoniatyön asiakasperheiden pikkujoulut. Tilaisuutta varten pyrittiin tavoittamaan ne perheet, jotka ovat olleet tänä vuonna 15.11. mennessä diakonian asiakkaita. Pikkujoulut tarjottiin yhteensä 193 henkilölle ja ne toteutettiin take away –periaatteella eli koronan vuoksi jokainen osallistuja söi valmiin aterian kotona. Ruoat valmistettiin paikallisesti Lounaskellari Emmissä ja Sandwich Brosilla.
–Meille oli tärkeää, että samalla kun hankimme perheille ruoat, pystyimme tukemaan paikallista yritystoimintaa, diakoni Lotta Törmänen kertoo.

Tervakoskella ja Turengissa järjestettiin alkukuusta myös pienituloisille suunnattu jouluinen ateria. Koronarajoitusten tiukentuessa kattauksien määrää lisättiin niin, että tilaisuudet pystyttiin järjestämään turvallisesti. Tilaisuuksiin osallistu yhteensä 48 henkilöä. Diakoniatyön saamilla lahjoitusvaroilla on hankittu myös pesuaineita ja hygieniatuotteita diakonian asiakkaille.

Joulukiireiden lisäksi diakoniatyön joulukuuhun on kuulunut perinteistä diakoniatyötä eli muun muassa keskusteluapua ja taloudellista tukemista

Joulun alla seurakunnan diakoniatyölle on osoitettu useita rahalahjoituksia paikallisista yrityksistä ja yksityishenkilöiltä.
–Iloitsemme siitä, että voimme ensi vuonna lahjoituksia hyödyntäen enemmän auttaa paikallisia ihmisiä myös tavallisessa arjessa, jolloin apu on aivan yhtä tarpeen kuin joulunakin, diakoniapappi Tarmo Halttunen kertoo.