Yhden Joukon Yhtye tahdittaa 100-vuotisjuhlintaa

9.9.2019 12.08

Valokuva_Yhden_Joukon_Yhtye_kuvaaja_Jouni_Ruotsalainen_S.jpg

Tänä vuonna juhlitaan kirkon kouluikäisiä ja 100-vuotista varhaisnuorisotyötä ”100 vuotta iloa” -teemalla. Janakkalan seurakunta järjestää juhlapäivän sunnuntaina 29.9. Turengin seurakuntakeskuksessa.

Päivän aluksi kutsutaan entisiä ja nykyisiä varkkarikerhojen ohjaajia sekä lastenleirien isosia kiitoslounaalle klo 12. Lounaalle on ilmoittautuminen seurakunnan nettisivujen kautta 20.9. mennessä. Päivän muut tapahtumat ovat kaikille avoimia. Perhemessu, jossa on mukana seurakunnan bändi, alkaa klo 13. Messussa siunataan varhaisnuorisotyön kerhonohjaajat tehtäväänsä. Messun jälkeen tarjolla on kakkua ja klo 15 starttaa koko perheen konsertti, jossa esiintyy entinen seiväshyppääjä, Transitmies Jouko Mäki-Lohiluoma ja Yhden Joukon Yhtye.

 

Jouko Mäki-Lohiluoma  (520 cm v. 1981)  hyödyntää urheilu-uraltaan perimäänsä koordinaatiokykyä Yhden Joukon Yhtyeessään.  Hän soittaa yksin samanaikaisesti rumpuja (bassorumpu, virveli, ”hi-hat”, aksenttipelti), bassoa, kitaraa, huuliharppua – ja laulaa.  Taustanauhoja tai rumpukoneita ei käytetä, vaan homma hoituu polkimilla ja vivuilla, sekä erikoiskitaralla, jossa on myös yksi bassokieli.

Mäki-Lohiluoma aloitti uransa 70-luvun lopulla seurakunnan nuortenilloissa. Tähän mennessä keikkoja on kertynyt noin 4500 – kirkoissa ja kapakoissa, kouluilla, toreilla, festivaaleilla, tanssilavoilla, ihmisten olohuoneissa... Omia pitkäsoittolevyjä Jouko on julkaissut kahdeksan, TV:ssä häntä on nähty viihdeohjelmissa, nuortenohjelmissa, omissa henkilökuvaohjelmissaan, sekä Pikku Kakkosessa Herra Heinämäen Lato-orkesterin rumpalina, voimamies Horsmana.

Jouko on tunnettu erinomaisena sanoittajana. Tekstit nojaavat suomalaisen runon perinteeseen huolellisine riimeineen ja kielikuvineen, ja ovat yhtä aikaa vitsikkäitä ja liikuttavia. Janakkalan konsertissakin lauletaan Hammasraudoista ja Takapulpetin pojista sekä vanhempien kanssa vähitellen alkavasta väännöstä ”Onks pakko lähtee mökille?” Varsinaista uskonnollista julistusta esitys ei sisällä, mutta kirkon portinpielessä notkuillaan koko ajan, ja konsertin jälkeen päähän jää soimaan sukupolvesta toiseen kestävä hitti, PJ Hannikaisen ja Immi Hellenin Suojelusenkeli.

« Uutislistaukseen