Lattiakuvailta aikuisille

ke 17.4. kello 18.00

Lattiakuvailta aikuisille Turengin kirkko ja seurakuntakeskus

Aiheena on ehtoollinen. Iltaan kuuluu myös ehtoollisen vietto.

Lattiakuvat on menetelmä, jonka avulla voidaan tehdä löytöretkiä uskoon, elämään ja Raamattuun, samaan aikaan yhdessä muiden kanssa. Lattiakuvatyöskentelyssä istutaan tuolilla, yhteinen kuva 
muodostuu lattialle.

Mukana illassa pastori Anu Vaarnamo ja perhetyönohjaaja Tiina Alakoski. 


Katso myös

Hyvän tahdon ruokaa

Tarjolla hyvän tahdon ruokaa, jos sitä on koulujen ruokailusta jäänyt yli
to 23.5. klo 13.00

Päivätoimintakeskus Ojatupa

Hyvän tahdon ruokaa

Tarjolla hyvän tahdon ruokaa, jos sitä on koulujen ruokailusta jäänyt yli
pe 24.5. klo 10.00 -12.00

Tervakosken kirkko ja seurakuntakeskus

Kirjallisuuspiiri

Kokoonnutaan joka toinen perjantai, parittomilla viikoilla