Miikka Anttilan esittely


 

Kuka olet?

Olen 57-vuotias turenkilainen pappi, perheenisä ja teologian tohtori. Perheeseeni kuuluu puutarhurivaimo Tiina ja neljä lasta, joista kotona asuu enää lukiota käyvä kuopus. Olen ollut pappina yli 30 vuoden ajan. Hämeenkyrön, Forssan ja Haukivuoren jälkeen toimin pitkään Janakkalan seurakunnassa. Sen jälkeen olen ollut 10 vuotta Hattulassa ja nyt olen Ypäjän seurakunnan vt. kirkkoherra. Vapaa-ajalla luen, kirjoitan blogeja ja harrastan tutkimusta. Musiikki on myös lähellä sydäntäni ja pyöräilen paljon.

Mistä tulet?

Tulen hyvinkin läheltä. Syntymäpaikakseni on merkitty Seinäjoki, mutta neuvolakorttini on päivätty Turengissa. Sitten vietin lapsuuteni Tampereella ja kouluvuoteni Pohjois-Karjalassa. Vaimo löytyi Forssasta. Janakkala on ollut perheemme koti viimeiset 26 vuotta.

Miksi haluat Janakkalan kirkkoherraksi?

Tehtyäni vuosien ajan töitä toisella paikkakunnalla, haluaisin palvella pappina kotiseurakuntaani. Kirkkoherran tehtävät ovat minulle tuttuja ja olen viime aikoina paneutunut myös tutkijana hengellisen johtamisen kysymyksiin. Tunnen siis pitäjän entuudestaan, seurakunta on minulle rakas ja tiedän tehtävän vaatimukset. Viimeiset pari vuotta olen saanut toimia myös kirkkovaltuutettuna Janakkalassa ja huomannut siinä, miten hyvin seurakuntaamme on johdettu ja miten monipuolista sen toiminta on. Johtamisesta ajattelen, että johtajan tehtävä on kuunnella alaisiaan, antaa heille vastuuta ja luottaa heihin. Hänen täytyy uskaltaa tehdä päätöksiä, mutta myös tunnustaa virheensä. Toivosta johtaja ei saa luopua milloinkaan, varsinkaan hengellinen johtaja.

Mitä vahvuuksia sinulla on?

Minulla on pitkä ja monipuolinen kokemus seurakuntatyöstä. Olen myös perehtynyt johtamiseen sekä kirkossa että julkishallinnossa. Minulla on vahvat tiedot teologiasta ja tulen toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Olen luonteeltani kärsivällinen ja optimistinen. En pelkää myöntää virheitäni ja oppia niistä.

Mitä vahvuuksia Janakkalan seurakunnalla on?

Janakkala on sopivan kokoinen seurakunta: ei liian pieni, mutta kuitenkin ihmisen kokoinen. Seurakunnan talous on hyvin hoidettu ja seurakunnan henkilöstö on osaavaa ja motivoitunutta. Hiljattain uudistettu Rantalahden leirikeskus tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia kehittää toimintaa. Jumalanpalvelukseen on Janakkalassa perinteisesti panostettu hyvin. Myös kasvatustyö ja diakonia elää vahvasti ajan hermolla.

Miten Janakkalan seurakuntaa pitäisi kehittää?

Näen, että seurakunta on jo menossa hyvään suuntaan. Tulevaisuudessa kirkossa ei ole nykyistä määrää palkattua henkilökuntaa, joten seurakuntalaisten rohkaiseminen ja varustaminen vastuun kantamiseen on välttämätöntä. Seurakunnan strategiassa todetaan, että seurakunnassa on uskallettava kokeilla uutta. Sitä haluan tukea. On etsittävä uusia tapoja kertoa evankeliumi Jumalan rakkaudesta Kristuksessa. Haluan että strategian sanat ”asetumme heikoimpien puolelle” toteutuvat vielä entistäkin paremmin. Mahdollisimman monien ihmisten tulee voida kokea seurakunta omakseen.

kuva: Timo Martola