Mari Ruuskan esittely


 

Olen Mari Ruuska, 40-vuotias pappi Lahdesta. Ennen nykyistä kotikuntaani asuin Janakkalassa ja alun perin olen lähtöisin Hämeenlinnasta. Suomen ev.lut. kirkko on minulle rakas ja sen vuoksi koen tärkeäksi tehdä oman osani sen rakentamiseksi ja kehittämiseksi. Kirkkoherran tehtävä on yksi niistä merkittävistä paikoista, joissa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan. Ja mikäpä olisi hienompaa, kuin päästä tarttumaan tähän tärkeään tehtävään sellaisessa seurakunnassa ja kunnassa, joka on myös itselle tärkeä. Samalla pääsisin palvelemaan ja tukemaan janakkalalaisia yhtenä seurakunnan edustajana.

Vahvuuksiani Janakkalan seurakunnan kirkkoherran tehtävää ajatellen on ensinnäkin monipuolinen koulutustaustani ja työhistoriani. Olen teologian maisterin tutkinnon lisäksi sosionomi (AMK) ja kirkon nuorisotyönohjaaja. Olen päässyt tekemään sosionomina työtä eri ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien ihmisten parissa. Lisäksi minulla on pitkä kokemus seurakunnan nuorisotyöstä ja olen työskennellyt jonkin aikaa myös lähetyssihteerinä. Kirkkoherran työssä on erittäin suuri etu siitä, että on päässyt itse näkemään käytännössä, mitä työ eri työaloilla on, eikä katso kaikkea pelkästään papin tai teologin näkökulmasta. Ihmisten kanssa toimiminen on toinen vahva puoleni. Kirkkoherrana pyrkisin tekemään parhaani, että niin työntekijät kuin seurakuntalaisetkin kokisivat tulevansa kohdatuksi ja kuulluksi.

Janakkalan seurakunnan vahvuuksiin kuuluvat ehdottomasti ammattitaitoiset ja motivoituneet työntekijät sekä luottamushenkilöt, joilla on vahva halu ja näky olla mukana johdattamassa Janakkalan seurakuntaa eteenpäin. Seurakunnan itsenäisyys on myös monessa asiassa vahvuus, kuin myös se, että seurakunnalla on toimivaa yhteistyötä monen kunnan muun toimijan kanssa.

Seurakuntaa tulisi kehittää niin, että yhteistyö eri työalojen työntekijöiden välillä toimisi vielä entistäkin paremmin ja työalojen välisiä rajoja saataisiin entisestään rikottua. Toimintaa kehittäessä olisi erityisen tärkeää huomioida nuoret aikuiset ja työikäiset, jotka helposti jäävät kovin vähäiselle huomiolle. Etenkin paikkakunnalle vasta muuttaneiden sekä sellaisten työikäisten, joilla ei ole lapsia, saattaa toisinaan olla vaikea löytää omaa paikkaansa seurakunnasta. Taloudellisesta näkökulmasta olisi huomioitava se, että ennusteen mukaan seurakunnan jäsenmäärä on laskemassa.