Janakkalan hautausmaa

Pyhän Laurin kirkon hautausmaa

Hautausmaa kauniina kesäpäivänä. Hoitohautojen kukat loistavat kauniina.

Hakoistentie 345, 14240 Janakkala

Janakkalan hautausmaa sijoittui alunperin kirkon itä- ja eteläpuolelle. Vuonna 1826 käytössä olivat alueet 1-5. Vuonna 1872 käyttöön otettiin eteläpuolelta alueet 6-10. Muistolehto ja uurnahauta-alue ovat olleet käytössä vuodesta 2005. Kirkkovaltuusto rauhoitti alueet 1-3 ja 10-11 vuonna 1994.

Hautausmaahan voit tutustua tarkemmin myös kartan avulla. Nykyään alueita on 23.

Kristillinen hautauskulttuuri pohjautuu juutalaiseen perinteeseen, jonka mukaan hautaamisella osoitettiin vainajalle kunnioitusta. Vastaavasti hautaamatta jättäminen oli häpäisy. Hautaristi on ollut jo varhain keskeinen symboli kuvaamaan surua, iloa ja ylösnousemusta. Kristinuskon vakiintuessa hautoja sijoitettiin joko kirkon lattian alle tai viereiseen kirkkomaahan. 1800-luvun alussa vainajien hautaaminen kirkon lattian alle kiellettiin. Janakkalan kirkon lattian alle hautaaminen päättyi vuonna 1780.

Hautojen ympärillä olevat rauta-aidat tai ketjut muistuttavat ajoista, jolloin muistomerkkejä suojattiin eläimiltä. Vanhaan aikaan lukkarin ja suntion palkkaetuihin saattoi kuulua "hautausmaiden heinät ja hautausmaiden laiduntaminen". Aitoja varten haudoille rakennettiin kiviset sokkelit. Puuaidat lahosivat vähitellen pois, vain rauta-aidat jäivät. Tästä sai alkunsa hautojen reunakivikulttuuri.

Hautausmaalla on kirkossa ja hautausmaalla kävijöitä varten yleisö-WC. Sisäänkäynti on ruumissuojan takaseinällä. Sijainnin voit tarkistaa hautausmaan kartastaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Esteetön kulku Esteetön kulku
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc