Hautojen hallinta-aikoja päättymässä - muistutus!

2.8.2017 11.18

Haudan hallinta-aika on 25 vuotta, pois lukien ainaishaudat, jotka pysyvät omaisten hallinnassa ilman uusia lunastusmaksuja niin kauan, kuin omaiset haluavat ja hautaa hoidetaan.  

Hautojen, joihin ei ole haudattu vuoden 1992 jälkeen, hallinta-ajan päättymisestä on ilmoitettu haudan haltijalle kirjeellä, jos haltijan osoitetiedot ovat seurakunnalla. Seurakunta ei ole tavoittanut aivan kaikkia omaisia, joiden hautojen hallinta-aika on päättynyt. Näille haudoille on laitettu haudan hallinta-ajan päättymisestä ilmoitus syksyllä 2016. Mikäli hauta halutaan pitää suvun hallinnassa, hallinta-ajan pidennys tulee olla maksettuna elokuun loppuun mennessä.  Jos maksua ei ole suoritettu, hauta siirtyy seurakunnan hallintaan ja siitä poistetaan hautakivi syksyllä.

 

Hallinta-ajan jatko on vähintään viisi vuotta, kuitenkin enintään 25 vuotta. Maksu määräytyy kirkkovaltuuston vahvistaman hautapaikkahinnaston mukaan.

 

Lisätietoja asiasta antaa seurakuntapuutarhuri Piia Suonpää, puh. 044 7656 996, piia.suonpaa@evl.fi ja seurakuntatoimisto 03 656 950. 

« Uutislistaukseen