Berghällit 18.12.2005
Olimme marraskuun lopulla puolen viikon ”pakkolomalla”- oli pakko päästä kokonaan eroon töistä edes vähäksi aikaa. Ajoimme omalla Toyota Corollalla (vm. 1989) Laen kaupunkiin rannikon lämpöön lepäämään. Onneksi autoon oli juuri saatu uudet iskunvaimentimet, muutoin matkasta ei olisi tullut mitään. Ensi vuonna saamme sitten vähän enemmän oikeata lomaakin. Itse asiassa odotamme kovasti tammikuun loppupuolta, jolloin Joukon tytär on tulossa täällä käymään ja mekin pidämme lomaa.
Lokakuun lopulla saimme vieraiksemme Aasian työn koordinattori Ulla-Maija Saarilahden ja keräyssuunnittelija Tanja Hirvilammen Suomen Lähetysseurasta. He kävivät ensin Uuden Irlannin maakunnassa Djaulin saarella tutustumassa Kolkkien käännösprojektiin. Sitten runsaaseen viikkoon Ukarumpassa mahtui vierailuja mm. lento-osastolla, lukutaitotyön ohjaajien kurssilla ja avainkäsite-seminaarissa sekä klinikalla. Päivän vierailu Katri Linnasalon kylään, n. 40 minuutin lentomatkan päähän Ukarumpasta oli yksi matkan kohokohtia. Mekin pääsimme mukaan, Liisa elämänsä ensimmäiselle helikopterilennolle. Vieraat saivat kosketuksen myös matkustamisen hankaluuksiin, kun ensimmäinen lentoyritys keskeytyi vuorijonoon sankkojen pilvien vuoksi ja jouduimme palaamaan takaisin. (Saksalaisen lentäjämme kommentti: ”Ilmavoimissa palvellessani olisin ehkä yrittänyt vielä hiukan pidemmälle, mutta nyt ei sentään ollut kysymys taistelutilanteesta...”) Seuraavana päivänä oli parempi sää, ja pääsimme perille Goambotiin, missä meidät vastaanotettiin lauluin ja tanssein sekä kukkaseppelein. Osallistuimme myös jumalanpalvelukseen, jossa seurakunnan johtajat kauniilla tavalla kertoivat miten he arvostavat Katrin työtä ja nekinkielistä Sanaa, jota heillä nyt on jo jonkin verran käytettävissään.
Joulu on jo lähellä. Täällä ei sitä huomaa juuri muutoin kuin joulukoristeista, joita mm. Laessa oli hotelleissa. Tuntui hassulta kuunnella Bing Crosbyn laulavan ”Valkeata joulua” keskellä tropiikin kirkkautta ja lämpöä ja katsella keinotekoisia minikuusia ravintolan pöydillä, kaiken yltäkylläisen vehreyden keskellä! Joulutähtiä täällä riittää, ja puutarhassamme kukkii vielä jokunen punainen amarylliskin. Jumalan-palveluksissa lauletaan lähinnä joululauluja; adventtivirsiä ei tunnuta laulavan englanninkielisessä maailmassa siinä määrin kuin meillä Suomessa.
Joulu on eteläisellä pallonpuoliskolla kesäloma-aikaa ja siksi ihmiset matkustavat paljon. Myös SIL:n lentoyhteys Ukarumpasta Cairnsiin Australiaan on kovassa käytössä. Muutoinkin lento-osastolla on vilkasta. Paikallisilla kahvinviljelijöillä on vielä suuret määrät kahvia vuoristokylissään ja kahvikuljetuksia tehdään yhä runsaasti, vaikka ne sadekauden tultua ovatkin hiukan vähentyneet. Niitä jatkunee vielä pitkälle ensi vuoden puolelle, jolloin myös uusi sato alkaa olla valmis. Papua-Uuden-Guinean ylänkömaan kahvi on hyvälaatuista ja siksi sitä kannattaa kuljettaa lentokoneillakin.
Sadekausi on siis alkanut. Sade alkaa usein iltapäivällä ja jatkuu lähes läpi yön niin että nurmikko litisee, tiet ovat lätäköillä ja kiitoradatkin pehmenevät. Joukon pyöräily töihin on vaikeutunut, nyt on enimmäkseen käytettävä autoa.
Liisalle koko kulunut vuosi on ollut oman tehtävän hakemisen aikaa. Sekä kielitieteen opetus- että konsultointityötä olisi paljon tarjolla, samoin mauwaken kielioppia pitäisi kirjoittaa, mutta suuri osa ajasta menee juoksevien asioiden hoitoon. Koko ajan on päällä väsymys, johon osasyy on varmasti muutosstressi. Liian monet isot muutokset - positiivisetkin - lyhyen ajan kuluessa syövät käytössä olevaa energiaa. Myös täällä tilanne on uusi. Kun kävimme täällä puolitoista vuotta sitten, kielityön johtaja kyllä jo totesi että jos Jouko menee työhön lento-osastolle, sillä on aika radikaali vaikutus myös Liisan työhön. Lento-osaston miesten hyvin pitkät päivät ja työn kova stressitaso merkitsevät sitä, että vaimojen on vastaavasti tehtävä lyhyempää päivää, jotta elämä sujuisi jotenkin normaalina. Sen tajuaminen vei pitkän ajan ja siihen totutteleminen käytännössä jatkuu edelleen.
Ettei meille tulisi vapaa-ajan ongelmia, aloimme rakennuttaa taloomme kuistia ja tehdä samassa yhteydessä pientä laajennusta olohuoneeseen! Jouko huomasi myös, että saunan seiniin tarvittaisiin eristykset. Olimme suunnitelleet näitä projekteja ensi vuodelle, mutta Lähetysseurasta ehdotettiin, että tekisimme ne jo nyt jos mahdollista, koska erästä toista remonttia varten varattu määräraha jää muuten käyttämättä. Niinpä sitten piti kiirehtiä ja koettaa edetä sen mukaan kuin materiaaleja on saatavilla. Virallinen rakennuslupa odotuttaa vielä itseään, mutta se ei tahtia haittaa.
Paikallisella urakoitsijalla, Liisalle jo ennestään tutulla Wayambolla, teetetty projekti edistyy täkäläisittäin, välillä suunnitelman mukaan ja välillä siitä poiketen. Jouko ei voi työnsä vuoksi paljonkaan olla paikalla, ja Liisan taas ei naisena pitäisi tietää mitään rakennustöistä ja neuvoa kokeneita rakentajia... Viime viikolla tuli kinkkinen tilanne, ja vähältä piti ettei Wayambo päättänyt ottaa viikon taukoa kesken kaiken. (Olisi hänellä ollut siihen hyvä syykin: hänen kirkkokunnallaan on viikon mittaiset kokoukset täältä jonkin matkan päässä.) Olemme onnellisia, että hän kuitenkin päätti jatkaa töitä keskeytyksettä. Vähän jännitämme nyt, saammeko rakennustyöt loppuun ennen joulua. Ellei, se ei ole mikään iso katastrofi. Kaksi ensimmäistäkin yhteistä jouluamme vietettiin jonkinmoisen kaaoksen keskellä. Ehkä tästä tuleekin meille ihan oma traditio!
Viime perjantaina kokoonnuimme Ukarumpan suomalaisjoukolla laulamaan Kauneimpia joululauluja. Täällä on suomalaisilla myös sellainen perinne, että sinkut ja lapsettomat avioparit kokoontuvat yhteiselle aattoaterialle, joka valmistetaan nyyttikestiperiaatteella. Tänä vuonna meitä on mukana kymmenisen henkeä. Joulun aikana osallistumme myös kansainvälisen yhteisömme ohjelmaan. Sitä ei ole kovin paljon, joten levollekin pitäisi jäädä aikaa.
Paljon emme ole ehtineet kirjojen pariin, mutta ajan salliessa olemme innolla lukeneet Erkki Jokisen Idänkohtaus -kirjaa, joka hiljakkoin valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi. Suosittelemme! Sen samanaikainen lämpö ja ironia, ja kirjoittajan sukeltaminen niin Venäjän kulttuuriin kuin tavallisten ihmisten elämäänkin avasivat ainakin meille ihan uusia näköaloja itänaapuriin. Toinen hyvä lukukokemus juuri tässä elämäntilanteessa on ollut Wilfrid Stinissenin Kohti totuutta, kirja jota pitääkin lukea hitaasti. Liisa on kääntänyt otteita kirjasta myös raamattupiirissämme.
” kiittäminen ei siis merkitse sitä, että ihminen tyytyy nykyhetken tilanteeseen ja pitää sitä muuttumattomana ja lopullisena. Kiittäminen on nimenomaan nykyhetken tilanteen vastapaino kerta kaikkiaan sen tähden, ettei ihminen voi kiittää, ellei hän aavista sitä, että jotain uutta on kasvamassa. Kiitos on siis ensimmäinen askel muutosta kohti. Kiitokseen sisältyy toivo paremmasta tulevaisuudesta – ei ainoastaan taivaassa, vaan myös täällä maan päällä” (Stinissen).
Kiitos teille kaikista yhteydenotoista, jotka ilahduttavat ja virkistävät! Samoin meitä rohkaisee, että tiedämme monien rukoilevan meidän ja työmme puolesta.
Joulurauhaa ja hyvää uutta vuotta!
Liisa ja Jouko
P.S. Täällä päin on taas ollut suhteellisen isojakin maanjäristyksiä, lähin oli 6.1 richterin suuruinen noin 200 km:n päässä meressä. Niistä ei tiettävästi ole aiheutunut kovin suurta vahinkoa. Kuulimme tosin, että erään suomalaisperheen uunissa olleet Runebergintortut lässähtivät likilaskuisiksi järistyksen seurauksena!