Tervakosken kirkko ja seurakuntakeskus

Kirkkotie 1
12400 TERVAKOSKI
 

Tervakosken kirkko sijaitsee Janakkalan kunnassa Tervakosken teollisuustaajamassa.

Tämä vaatimaton puukirkko rakennettiin v. 1936 edellisenä vuonna perustetun Tervakosken Pikkukirkkoyhdistyksen toimesta. Tervakoski Oy:n antaman tuen turvin ja paikkakuntalaisten talkoovoimin saatiin hanke toteutetuksi.

Rakennusaineena kirkossa ovat Tervakoski Oy:n lahjoittamat Toivan kartanon vanhan riihen hirret, jotka määräsivät kirkolle mitat. Piirrustukset laati arkitehti Jarl Eklund. Rakennustyöt suoritettiin paikallisin voimin, ainoastaan vaativimmat maalaukset hoiti koristemaalari Hilbert Helsingistä.

Ensimmäiset alttari- ja saarnatuolivaatteet, messukasukan sekä muut tekstiilit kirkkoon lahjoittivat paikkakunnan naiset. Ehtoolliskalusto, kristallikruunu samoin kuin muutkin kirkon käyttöön ja kaunistukseen tarvittavat esineet saatiin lahjoituksina joko yksityisiltä tai yhteisöiltä.

Taitelija Gerg von Swetlickin maalaaman alttaritaulun lahjoitti v. 1937 vuorineuvos Gösta Serlachius. Yhdeksänäänikertaiset urut kirkko sai v. 1945. Juhannuksena v. 1938 vihittiin pyhään tehtäväänsä lahjoituksena saatu kirkonkello, joka on valettu Lokomossa ja painaa 450 kg.

Vuonna 1966, kirkon 30-vuotisjuhlavuonna, kirkkoon asennettiin keskuslämmitys ja sakastin puoleiseen päähän tehtiin jatko-osa lämpökeskukseen.

Kirkko siirtyi v. 1973 lahjoituksena Janakkalan seurakunnan omistukseen. Seurakunnan toimesta kirkkorakennusta laajennettiin v. 1976 seurakuntakeskuksella, joka vihittiin käyttöön 14.11.1976. Piirrustukset laativat arkkitehdit Seppo Asikainen ja Raimo Pensanen.

 

Vuonna 2012 maalattiin kirkon ulkoseinät. Kesällä 2013 uusittiin ikkunat, tehtiin pihatyöt sekä uudistettiin sisätiloja. Esimerkiksi kirkossa alttaripöytä siirrettiin irti seinästä, joten pappi pystyy puhumaan alttaripöydän äärestä kasvot seurakuntalaisiin päin. Alttarikaidetta korotettiin, ja näin helpotettiin polvistumista. Alttarikaiteesta tehtiin myös avoimempi ja ilmavampi. Kirkon väritys säilytettiin lähes entisen kaltaisena, penkkirivejä harvennettiin liikkumisen ja istumisen helpottamiseksi. Kunnostustyöt tehtiin vanhaa olemusta kunnioittaen ja Museoviraston asiantuntemusta avuksi käyttäen.

Tervakosken kirkko on palvellut monipuolisesti paikkakunnan hengellistä elämää ja  seurakuntakeskus on tarjonnut puitteet toiminnan jatkuvalle laajentumiselle.