Leppäkosken seurakuntatalo



Leppäkosken seurakuntatalo.

Haukankalliontie 11
12380 LEPPÄKOSKI

 

Leppäkosken seurakuntatalon vihki käyttöön 25.2.1923 piispa Jaakko Gummerus.


 

Leppäkosken seurakuntayhdistys

1800-luvun lopulla kaivattiin Leppäkoskelle omia hengellisille tilaisuuksia, sillä matka kirkolle oli pitkä ja hankala. Oman tilan puutteessa Sanan kuuloon ja yhteisiin musiikkitilaisuuksiin alettiin kokoontua koululle, nuorisojuhlia vietettiin kesäisin mm. puintiladossa, raamattupiirejä ja ompeluseuroja pidettiin kodeissa. Usein tapahtumat olivat maallikkovetoisia.

Uskonpuhdistuksen muistojuhlassa 31.10.1917 valittiin toimikunta valmistelemaan oman rukoushuoneen saamista. Pian rukoushuonetta varten saatiin rahaa, tukkeja, tiiliä, jopa rakennustontti ja lupauksia osallistua talkootyöhön. Sodan takia asian hoitaminen kuitenkin pitkittyi.

Leppäkosken seurakuntayhdistys perustettiin v. 1919. Yhdistyksen tehtävänä oli hartaushetkien ja raamatunselitysten järjestäminen, kristillisen lapsi- ja nuorisotyön sekä lähetystyön tukeminen.

Seurakuntatalon rakentaminen

 

Vuonna 1922 varoja ja lainoja oli niin paljon, että varsinaiseen rakennustyöhön uskallettiin ryhtyä. Tosin arkkitehdin suunnitelma osoittautui suurellisiksi: istumapaikkojakin oli varattu 500 hengelle. Rakennusmestari E.A. Tolpo laati uudet piirustukset. Rakennustalkoot voitiin aloittaa. Talkoisiin osallistui yli kolmekymmentä hevosta ja vielä useampi mies. Rakennuksen viimeistelytyöt suoritettiin seuraavana talvena, tosin esim. penkit hankittiin vasta kahden vuoden kuluttua. Seurakuntatalon vihki käyttöön 25.2.1923 piispa Jaakko Gummerus.

Toimintaa seurakuntatalossa

 

Ensimmäinen toimintavuosi Leppäkoskella oli vilkkainta aikaa. Kokoontumisia oli kaikkiaan 138 ja esim. vihkiäisissä oli noin 500 henkeä, samoin juhannusjuhlilla. Elokuun nuorisotapahtumaan saapui väkeä ympäri Janakkalaa ja kauempaakin. Jatkossa suurimmiksi tapahtumiksi muodostuivat kevät- ja juhannusjuhlat ja loppukesän nuorisokokoukset. Vähitellen osallistuminen laimeni ja 1930-luvulla joukko oli käynyt varsin harvalukuiseksi. Seurakunta ryhtyi v. 1939 tukemaan toimintaa taloudellisesti.

Talvisota muutti rukoushuoneen väliaikaisesti sotilaskanttiiniksi ja työtuvaksi. Jatkosodan aikana talo oli välillä lottien järjestelykeskuksena. Sotien jälkeen kesällä 1946 ryhdyttiin toimintaa vireyttämään ja yhdistys valitsi erikseen nuorisotyöntekijän, joka asui Leppäkoskella, mutta seurakunta osallistui myös hänen palkkaukseensa.

Seurakunnan omistuksessa

 

Kylän kehityksen kääntyminen laskuun hiljensi yhdistyksen vapaaehtoista toimintaa. Toisaalta hengellinen työ ja vastuu siihen tarkoitetuista varoista oli entistä enemmän siirtynyt seurakunnan varsinaisten työntekijöiden huoleksi. Rakennus alkoi vaatia välttämättömiä suuria korjauksia, keskuslämmityksen sekä vesi- ja viemärijohtojen laittamista. Näistä syistä yhdistys lopetettiin v. 1965 ja talo luovutettiin seurakunnan omistukseen. Pian tämän jälkeen tapahtui peruskorjaus.

Taloa on peruskorjattu v. 1967 arkkitehti Mika Ernon suunnitelmien mukaan ja viimeisin remontti tehtiin v. 1991. Tällöin peruskorjattiin kaikki sisätilat, mm. kirkkosalista poistettiin kiinteä alttari ja kirkon penkit, keittiö nykyaikaistettiin. Näillä korjauksilla Leppäkosken seurakuntatalon käyttöä on voitu monipuolistaa. Valoisa sali antaa kauniit puitteet esim. perhejuhlien järjestämiseen.

 

 

VAHTIMESTAREIDEN YHTEYSTIEDOT