Tyttöjen ja Poikien toimintaa 7-13 -vuotiaille.

Tyttöjen ja Poikien toimintaan odotetaan mukaan 7-13 -vuotiaita. Erilaisista kerhoista sekä leiritoiminnasta löydät tietoa linkeistä. Kerhoista ja leireistä tiedotetaan myös syksyisin ja alkuvuodesta koulujen kautta jaettavalla esitteellä.

Ota siis kaveri mukaan tai suunnista itseksesi kerhoon tai leirille! Siellä on ystäviä, touhua ja tekemistä.

Kerhot ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kohderyhmään kuuluville. Mukaan kerhoihin voi tulla ilmoittautumatta, myös kesken kauden. Muutama poikkeus toki vahvistaa säännön: Kokkikerhoihin on rajoitettu osallistujamäärä (= ilmoittauduttava etukäteen) ja pienoismallikerhoissa kerätään materiaalimaksu rakennussarjoista.  

Mukavat ohjaajamme odottelevat uusia ja vanhoja kerholaisia ryhmiinsä. Nuorisotyönohjaajien lisäksi kerhoja ohjaavat myös koulutetut nuoret ohjaajat sekä vapaaehtoiset aikuiset.

Lisätietoja:

Kerhokohtaisia lisätietoja voit kysellä vastaavalta nuorisotyönohjaajalta, jonka nimikirjaimet löytyvät suluista kerhon kohdalta eli Seija Vehkomäeltä (SV) tai Petri Hurmeelta, joka tunnetaan paremmin nimellä Löde (PH). Yhteystiedot ovat tämän sivun alareunassa.

Taukoja toiminnassa

Kerhot eivät kokoonnu koululaisten syyslomapäivinä, joululomalla ja talvilomaviikolla. Tarkat kokoontumispäivät ilmoitetaan kerhokohtaisissa tiedotteissa, jonka ohjaajat jakavat kerholaisille. Voit tarkistaa asian myös Tapahtumista.

 

Kerhonohjaajakoulutus

Oletko kiinnostunut toimimaan itse kerhonohjaajana? Tietoja kerhoonohjaajakoulutuksestamme löydät täältä.

Otamme mielellämme mukaan myös aikuisia ohjaajia kerhoihin!

 

Tutustu myös lapsien ja lapsiperheiden toimintaan täällä ja nuorisotoimintaan täällä.

Ota yhteyttä

Petri Hurme "Löde"
nuorisotyönohjaaja
 
Seija Vehkomäki
nuorisotyönohjaaja