Päiväkerhot 3-6 -vuotiaille

Janakkalan seurakunnan kerhoissa lapset saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä ammattitaitoisten lastenohjaajien kanssa. Kastaessaan lapsia seurakunta on saanut yhdessä vanhempien kanssa tehtäväkseen opettaa lapsia kastekäskyn mukaisesti. Meillä lapsi saa kokea iloa, ystävyyttä, onnistumisia, leikkiä, musiikkia ja vaikka mitä! Lukuvuonna 2017-2018 päiväkerhoon pääsevät mukaan 2012-2014 syntyneet lapset, muihin kerhoihin otetaan myös eskari-ikäisiä.

Päiväkerhoon pääsee syntymävuoden mukaan niin, että syksyllä kerhoon pääsevät kaikki sinä vuonna 3 vuotta täyttäneet tai loppuvuoden aikana täyttävät lapset. Kevätkaudella kerhoon tulijoiden täytyy aina olla yli 3-vuotiaita.

Päiväkerho on Taivaan lsän lasten iloista toimintaa, jossa lapsi saa turvallisen perustan elämäänsä varten. Päiväohjelmaan sisältyy hartaushetki, ohjattua toimintaa (askartelua, satuhetki, lauluja jne), eväshetki ja vapaata leikkiä. Päiväkerho kestää kolme tuntia, paitsi 3-vuotiaiden kerho kaksi tuntia.

2017-2018 päiväkerhot

Turengin seurakuntakeskuksessa Juttilantie 2 B

  • 4-5-vuotialle ma ja to klo 9–12
  • 4-5-vuotialle  ti ja pe klo 9-12
  • 3-vuotiaille (vuonna 2014 syntyneille) ke klo 9-11

Tervakosken seurakuntakeskuksessa Kirkkotie 1 

  • 3-5-vuotiaille ti ja to klo 9-12

Leppäkoskella Voiman talolla Leppäkoskentie 368 (kerho on TÄYNNÄ, varalle voi ilmoittautua)

  • touhukerho 3-5-vuotiaille ke klo 9-11

Mallinkaisten kyläkoululla Mallinkaistentie 600

  • 3-5-vuotialle ma klo 9-12 ja to klo 13–16 

Kerhojen lukukausimaksut

Janakkalan ev.lut. srk:n jäseniltä 29 e / lapsi, muun ev.lut. srk:n jäseniltä 37 e / lapsi ja kirkkoon kuulumattomilta 51 e / lapsi.

 

Ilmoittaudu päiväkerhoihin tästä.

Ota yhteyttä

Sirpa Heikka
lapsityönohjaaja
 
Minna Järvi
lastenohjaaja
 
Marita Stöd
lastenohjaaja
 
Sanna Tuki
lastenohjaaja