Tervetuloa seurakunnan jäseneksi
Tervetuloa seurakunnan jäseneksi ja evankelis-luterilaiseen kirkkoon
Tästä linkistä löytyvät sähköinen lomake kirkkoon liittymiseksi sekä tietopaketti jäsenyydestä. Palvelu löytyy osoitteesta liitykirkkoon.fi. Seurakunnan jäseneksi ja kirkkoon liittyminen on aina tehtävä kirjallisesti.
Liittyjän ei tarvitse tietää omaa tulevaa seurakuntaansa. Palveluntuottaja ohjaa liittymislomakkeen liittyjän seurakuntaan.
Kirkkoon voi myös liittyä käymällä oma seurakunnan kirkkoherranvirastossa. Janakkalan seurakunnan virasto on avoinna arkisin klo 9-15.
Janakkalan seurakunnan yhteystiedot.
Kirkon jäsenellä
- on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista sekä seurakunnan palveluista ja toiminnasta
- on äänioikeus seurakunnallisissa vaaleissa
- konfirmoidulla seurakunnan jäsenellä on oikeus toimia kummina
Kirkon jäseneksi voi tulla kolmella eri tavalla:
- Tavallisimmin kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kastettavat voivat olla sekä lapsia että aikuisia. Aikuisille annetaan ennen kastamista kasteopetusta.
- Aikaisemmin muussa kristillisessä kirkossa tai yhteisöissä oikein kastetut tulevat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi tunnustamalla kirkon tunnustuksen. Heitä ei kasteta uudelleen.
- Kirkon jäsenyydestä eronnut voi liittyä uudelleen kirkkoon. Liittyminen edellyttää yhteydenottoa seurakuntaan. Aikuiselle annetaan kristillistä opetusta, mikäli hän ei ole käynyt rippikoulua.
Jokainen kirkon jäsen kuuluu oman kotikuntansa paikallisseurakuntaan