Hautausmaakävelyt


torstaina 16.8.2012 klo 18.30 "Menneisyydestä nykyisyyteen"

 

Ensimmäinen hautausmaakierros toteutettiin kesällä 2002. Tilaisuus ylitti osallistujamäärässä kaikki odotukset ja sen innoittamana kesällä 2003 toteutettiin kaksi samanlaista kierrosta. Vuonna 2004 pidettiin tauko.

Vuodesta 2005 lähtien kierrokset on koottu tiettyjen teemojen ympärille. Suurten ja pienten suomalaisten tarinoita kuunneltiin kesällä 2005. Seurakunnan 575-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kesällä 2006 tehtiin kaksi hieman toisistaan poikkeavaa kierrosta. Teemoina olivat Pappi, lukkari talonpoika... ja Rikas, rakas, köyhä... Vuonna 2007 henkilöiden lisäksi kuultiin tarinoita janakkalalaisista taloista, tiloista ja kartanoista. Kierros toteutettiin nimellä Juuret Janakkalassa, sukuja ja niiden verkostoja sekä henkilöitä. Kesällä 2008 kierroksien aiheina olivat Jo tutuksi tulleita sekä Kotiseutuihmisiä, kunnallismiehiä ja tehtailijoita. Pääosin vanhaa - vähän uuttakin sekä Kunnallismiehiä, kansankynttilöitä ja kuntalaisia -kierrokset kesällä 2009 jatkoivat suosittujen kierrosten sarjaa. Vuokka 2010 teemana oli Sekalaista seurakuntaa. Kesällä 2011 kävely ei toteutunut.

 

Oppaina toimivat Tampereella talvisin ja Janakkalassa kesäisin asuva Liisa Krupinin sekä vuoteen 2009 asti rovasti Timo Komulainen. Kumpikin on ollut mukana vuodesta 2002 lähtien. Vuonna 2010 mukana oli pastori Teemu Voutilainen.


Tutustu hautausmaahan -vihkoset


Lue lisää